Kesäkuulumiset MINTistä

MINT -projektin assistentti Teemu Rasi kesätöissä.
Tässä blogipostauksessa kerron kokemuksia kesästä MINT projektin assistenttina. Pääasiallinen työtehtäväni oli tehdä selvitystä kuntien yhteisestä verkkosivuekosysteemistä.
Tarve selvitykselle kuntien yhteisestä verkkosivuekosysteemisestä ja kuntien nykyisestä yrityspalveluiden näkyvyydestä nousi esiin alkuvuodesta Kokeilumestarit -työpajassa. Tämän pohjalta lähdettiin kesällä selvittämään kuntien mahdollisesti yhdistettäviä resursseja sekä yrityksille suunnattua sisältöä.
Selvityksen toteuttamista varten palkattiin hankkeelle assistentti ja minä pääsin tähän asemaan. Olen viimeistä vuotta markkinointia LAB-ammattikorkeakoulussa opiskeleva tradenomi. Opinnoissani olen keskittynyt verkkosivujen suunnitteluun ja optimointiin, joten työ hankkeessa kuulosti loistavalta mahdollisuudelta parantaa taitojani tällä saralla.
Kuluneen kesän aikana olen tutkinut kuntien nettisivut perin pohjin, laatinut suunnitelmia verkkosivuekosysteemin toteutuksista, kirjoittanut raportteja, laatinut erinäisiä pohjia, muokannut hankkeen verkkosivuja sekä tehnyt mallisivustoja. Olen päässyt siis tekemään kovin paljon erilaisia tehtäviä, joka sopii kaltaiselleni vipeltäjälle paremmin kuin hyvin.
Kesä on ollut yksi mukavimmista töistä, jota olen seitsenvuotisen työurani aikana tehnyt. Vaihtelu ja tehtävien haastavuus on ollut itselleni mieleistä ja projektipäällikkömme on tukenut ja selkeyttänyt työtä erinomaisesti.
Etätyöskentely on ollut paljolti otsikoissa maaliskuusta lähtien ja itse pääsin etätyötä harjoittelemaan olan takaa, sillä olen tehnyt kaiken haastattelusta lähtien täysin kotoa (ja mökiltä). Uskoisin etätyön häiriöiden puutteen jouduttaneen työtahtiani verrattuna lähityöskentelyyn.
MINT projektissa työskentely on opettanut minulle paljon Etelä-Karjalan pienten kuntien välisistä toimintatapaeroista, itseni ohjaamista ja etätyöskentelytaitoja. Vielä kerran kiitos kaikille mukana olleille.
Teot kaakkoon!
- Teemu Rasi, Assistentti